torstai, 20. lokakuu 2011

Valopää iskee jälleen

 

Taas on käyny niin, notta vuasi on tullu lisää elämän pituutehen. On se hyvä aina välillä laskia ikänsä, muuten ku sitä ei huamaa mistää ;o)

Huru ku on aina niin haulisnansa mun turvallisuuresta, niin hänpä oli ostanu mullen uuren ottalampun, tyämatkoja varten. Sen vanhan kans mä erelleenki voin istua sohovalla ja tikuta mustaa lankaa. Huru esitteli mulle kallista ostostansa ja mainitti, notta ny koko Sokerilan kaupunginosa näköö ku polojet fillarilla töihin. Siinon nimittäin valon kantomatka 60m. Olis mulle kyllä vähempiki riittäny, luulevat pian, notta ufo on laskeutunu Sokerilan mettikköhön. Lampun hianouksihin kuuluu viälä ohojelapun mukahan sireeniääni, jos joku käy mun kimppuhun aamuhämäris. Ei muuta ku sireeni päälle, niin johan luikkii isompiki kelemi pakohon. Mä tietinkin ettimähän sitä nappulaa mistä se summeri pannahan  päälle, enkä löyrä- en sitte millää. Jonki aijan kuluttua mä hoksaan pantakuminauhan lukos piänen pillin ja tajuan, notta siinähän son. Nymmä vaan ihimettelen, notta luulooko ne tosisnansa, notta mullon aikaa ettiä se pilli, saatikka puhaltaa siihen, jos mun kimppuhun käyrähän. Kyllä son pareet huutaa vaan kovaa ja korkialta.

 

lauantai, 27. elokuu 2011

Kaksi = yksi

Vanhuutta kun tässä tulee jo silloin tällöin mietittyä, niin bongasin tämän ihanan kuvan.
Tällaisen voisin joskus neuloa Hurulle ja mulle, niistä tuhansista langanjämistä, mitä huusholliimme on piilotettu ;o)))
Lisäksi voisimme hankkian kahdenistuttavan kiikkustuolin. Mikäs meillä siinä kiikkuessamme saman villatakin alla, toisiamme lämmittäen ja runsasta elämäämme muistellen .

lauantai, 30. huhtikuu 2011

Välittämisen vastuu

Ihmisestä välittämisen
vastuu
on aikuisilta karannut leija,
jota he katsovat
taakse taittunein niskoin.

    Aino Suhola

Olen viime päivinä miettinyt sitä, että olenkon sittenkään oikealla alalla. Tuntuu niin mielettömän pahalta katsella nykypäivän lapsen pahoinvointia ja aikuisen ihmisen kaipuuta. Aloittaessani koulutyön olin varma siitä, että tämä mummeli pelastaa kaikki maailman lapset rakastamalla ja antamalla aikaa ja halauksia. Tänään tuntuu, että niitä sylin tarvitsijoita on aina vaan enemmän ja enemmän ja oma panos on vain jäävuoren huipun sipaisu.
Mikä meitä aikuisia vaivaa? Kaikki kasvatusvastuu sysätään muille ja jos ongelmia tulee, lapsi heitetään asiantuntijalta toiselle, koska heidäthän on koulutettu ratkaisemaan muiden ongelmat. Kukaan ei oikeasti kuuntele ja huomaa lapsen tarpeita. Usein huomaan lapsen kanssa keskustellessa, että sen ajankohtaisen ongelman taustalle kätkeytyy aivan jotain muuta, lapsi antaa sille vain ikäänkuin naamion, josta on helpompi puhua.
Surullista on huomata myös se, että nykypäivän kodissa jokaisella on oma huone, jossa on oma TV ja oma tietokone, kännykästä puhumattakaan. Onko niin, että lapsi ei välttämättä ole vanhempiensa ja perheensä kanssa missään tekemisissä koko päivänä tai korkeintaan vain silloin, kun toivotetaan hyvää yötä. Tuntuu kammottavalta ajatukselta :o((((
Tuntuu, että kukaan ei kontroloi lapsen tekemisiä ja silloinhan on selvää, että koulussa tulee ongelmia. Siellä kun on pakko elää joidenkin sääntöjen varassa.

Olen pohtinut myös sitä, miksi olen tässä työssä niin tunnepitoisesti kiinni. Yritänkö nyt hyvittää muiden lasten kautta sitä, missä olen omia lapsiani laiminlyönyt. Toki olen persoonallisuudeltani sellainen, että sen minkä teen, teen sydämelläni.

Nyt vain tuntuu, että voimat hiipuvat ja kesäloma on tähän saumaan toivottu hengähdyshetki.
Osaltaan voimien hiipumiseen vaikuttaa myös menneen kouluvuoden pitkät työpäivät ja kolme eri työpistettä. Olen koulutyön lisäksi vetänyt käsityökerhoa ja ollut ohjaajana iltapäiväkerhossa. Ensi lukuvuoden olenkin päättänyt tehdä vain avustajan hommia ja kässäkerhoa. Haluan nimittäin jaksaa nauttia myös mummiudesta täysin rinnoin. Lapsenlapsia kun on 10 ja nro 11 syntyy syyskuussa <3 Joten rakastettavaa kyllä riittää.

sunnuntai, 2. tammikuu 2011

Ei Luoja laiskoja elätä jne.....

                    

Kävääsin tuala Mansikin lokilla ja huamasin, notta son oppinu reiskaalemahan, elikäs ottamahan rennosti reinot jalaas.
Mä rupesin miättimähän, notta sitähän mäkin oon yrittäny opetella ny lomalla ja miälestäni onnistunukki vaan olemahan, mutta tarkemmin fundeerattuani huamasin, notta oon pahasti pettäny ittiäni. Nimittäin moon istunu suurimman osan aikaa soffalla tikkuumet käres, mä ku rakastan sitä hommaa nykyään niin kovasti. Ei siinä mitää, siinä puuhas mä kyllä rentourun jos missä.
Mutta kellon lähennelles yhtätoista, rupes omatunto kolokuttamahan ja muistuttamahan siitä, notta pitääs nostaa persus välillä soffalta ylähä, nimittäin Huru tuloo pian syämähän. Sama toistuu kolomen jäläkihin ku tiäsin sen tulevan töistä kotio. Niinku silimänlumeeksi nousin aina nuahin aikoohin ylös ja rupesin puuhastelemahan kotiaskarihia. Ettei vaan Huru pääse ajattelemahan, notta siinä sohovalla son muija koko päivän istunu, eikä muuta oo saanu aikaaseksi. Huru ei ikinä sanonu mua laiskaksi, päinvastoon son käskeny huilata aina välillä, mutta ihimisen miäli on niin ihimeellinen ja mä luulen, notta tämäki on kasvatuksen tulos.
Tiärän, notta mulla on täysi oikeus viättää lomani niinku taharon, mutta siitä hualimatta takaraivos takoo tua "pitääs teherä, pitääs teherä". Kuitenkaa se tyä ei tekemällä lopu.
Paitovei, mä meen ny takaasi tuanne soffalle tikkuamahan. Huru sano tänään, notta tuahon soffalle ei oo enää kellää muulla asiaa ku sulla ja sun lankakerillä ja kissalla (se ku on kans hulluna 100%:sehen villalankahan).

Hyvää alakanutta vuatta kaikille. Reiskaallahan - hyvällä omalla tunnolla.

lauantai, 25. joulukuu 2010

Tunnelmallista Joulua <3

Keskellä kiireiden, arkisten askarten, mietin jopa murehdin. "Tuleeko jouluni jouluksi, saanko kaiken valmiiksi, mitä antaisin sinulle, mitä tekisin toiselle, entä jos jääkin jotain tekemättä, kyselen hymyilemättä." Näen peilistä kasvot kovat, pelästyn - ne ovatkin ikiomat. Tässä on hyvä pysähtyä ja pieneksi hetkeksi hiljentyä. En ikinä tätä maailmaa valmiiksi saa, ei huomaa se yhtä ahertajaa. Ei tule joulu sydämeen, jos tunteen tuhlaa kiireeseen. Joulun tarkoitus on toinen - sanomaltaan suurenmoinen! Annankin lahjaksi aivan uutta - itsestäni, itselleni iloisuutta! Rakkautta ja lämpöä jakakaamme niin itsekin sitä saamme. Miten ihanaa on joulun odotus, kun rintaa ei paina ahdistus.

                                          Positiivarit

Ihanaa, kiireetöntä joulunaikaa kaikille <3

  • Näissä vierailen

     Blogilista    

  • Vierailijoita

  • Ihka oma nappi:

    957877.jpg
  • Charin näkemys Sesilestä, yhdennäköisyys on VALTAVA ;D

     


    Ota kädestä tytärtäsi äiti

    keinuttele häntä sylissäsi

    ohjaa elämän salaisuuteen

    kerro uskon voimasta ja Jumalan rakkaudesta.


    Irrota kätesi tyttären kädestä äiti

    tanssi ilosta hänen kanssaan kun elämä hymyilee

    anna nojata sinuun kun tuska yllättää.


    Pidä kätesi avoinna äiti

    hänen hakea voimaa viisaudestasi ja uskostasi

    Pidä kätesi avoimena

    ettei hän pelkäisi tulla ja lähteä.


    Irrota käsi äidin kädestä tytär

    sillä elämä kulkee eteenpäin

    ja sinun on kuljettava kauas.


    Ravista kätesi vapaaksi tytär

    hylkää se mitä et voi ottaa matkallesi perinnöstä

    rohkene nähdä myös äidin vääryys ja vajavuus

    ota mukaasi vain se mikä auttaa ja vie eteenpäin.


    Ojenna kätesi äidille tytär

    kerro miten paljon hän sinulle merkitsee

    miten monia asioita vasta aikuisena

    oman elämän kautta olet oppinut ymmärtämään.


    Siunatkaa rukouksissa toisenne äiti ja tytär

    sillä suhteenne on ainutlaatuinen

    ja täynnä mahdollisuuksia siitä hetkestä lähtien

    kun ette enää velo omaa elämäänne toisiltanne.

    Anja Porio
  • Palkintoja blogielämän varrelta

     

  • Henkilötiedot

    Elettyä elämää, kaikenlaista koettua,arjen aherrusta,sillä todellakin uskon, että onni istuu olkapäällä arjessakin.

  • Tagipilvi