Ainakin jos aurinko paistaa ja vihdoinkin se on paistanut. Ei sen puoleen, minusta sadepäivinä on ihana kuunnella sateen ropinaa, vetää villasukat jalkaan, heittää muutama klapi hellan pesään ja ottaa esille neule, kirja tai ristikkolehti.

Yksi asia Suomen suvessa on mitä en voi sietää ja ne ovat paarmat. Kauneimmat kesäpäivät menevät huitoessa ja pakoon juostessa toisten ihmetellessä mitä touhuan. Mutta kun juttu on niin, että edes ampparin pistos ei ole mulle niin myrkkyä kuin paarman puremat, parhaat "patit"  ovat olleet koko takareiden kokoisia "lisäreisiä".
Tänäkesänä onneksi on ollut liikkeellä lähinnä sokko- ja suppupaarmoja ja niiden puremat eivät äidy niin mahdottomiksi; ainakaan mun omasta mielestä. Tosin muut ihmiset kauhistelevat niitäkin. Yhtenä päivänä ajoin naapurienkelin pihanurmen, johon kuluu aikaa noin 2½ tuntia. Hölmöyttäni lähdin pelkissä rintsikoissa ja pikkupöksyissä (tiesin, että olin ainut immeinen lähitienoolla, siksi kehtasin). Alkuhomma sujui ihan hyvin, mutta annas olla kun pukkas hien pintaan, silloin alkoi hyörinä mun ympärillä ja kohta oli jalat kuin nakutetut. Oli pakko lähteä hakemaan housut jalkaan ja paita päälle.

Olen usein miettinyt minkä ihmeen takia Hurun lisäksi myös kaikenlaiset itikat tuntevat vetoa ja intohimoa minuun, mutta nythän sekin selvis. Nettisivustoilla nimittäin leviää väite, jonka mukaan ihmisen seksuaaliferomonit vetävät esim. hyttysiä puoleensa parfyymin tavoin ;o)

Kaikesta tästä huolimatta olen koko sielullani nauttinut maalaisuudesta ja ihmetellyt kuinka kaunis on Suomen kesä. Aamu-usvainen pelto, pilvetön sininen taivas, tyyni järven pinta ja auringon lasku, jota en koskaan kyllästy katsomaan. Yllätyksiäkin sattuu, niinkuin yhtenä yönä kun hain alakerrasta vettä kuopukselle ja kuistilta ihailin maisemia ja samalla mietin, kuinka "enkelimme" aamuvirkkuna ihmisenä on kertonut nähneensä milloin supeja, milloin peuroja jne. pihassa. Mielessä kävi ajatus, että voisiko mun kohdalle sattua tällainen "näky" ja siinä samassa huomasin jonkin otuksen jolkottelevan pihatietä pitkin. Ensin luulin sitä isoksi rusakoksi, mutta kun se tuli lähemmäs, huomasin, että kettu repolainen siinä kävi esittäytymässä.