Minoon aina sanonu, notta sellaasta päivää ei tuu, notta me Hurun kans nukuttaas eri sängyys, saatikka eri huanees, mutta ny on seki päivä (tai oikiammin yä) nähty. Eikä vaan yks yä, vaan nytton menny jo kaks viikkua eri huaneis.
Toivorikkahana oon ajatellu sen johtuvan meis riahuvasta lunssasta ja siitä, ku vuarotellen ollahan yskiä köhitty keuhkot pellolle. Tänään kattottihin töllöstä jotaki talonhankitaohojelmaa ja sanoon Hurulle, notta ollahan ajan hermolla, ku meki voirahan sanua, notta meillon päämakuuhuane ja sivumakuuhuane.

Mutta sitte tuli yhtäkkiä miälehen siinä soffalla istues, notta miltä mä maharan näyttää. Nuhaasena, nenä punoottaen, tukka pystys viirennen viirestä tekemän kampauksen jäläkehen. (Se ku innostu laittamahan mullen kiharoota ja jätti sen kampauksen teon kesken.) Ja kaiken kruununa ottalamppu pääs, ku mustaa lankaa on niin kamala neulua hämäräs valos. Sitte rupes jo naurattamahan ja ymmärrän ittekki Hurun viihtymisen sivumakuuhuanees ;o) Täs lookis meikä kelepaas vaan piänelle viheriälle miähelle, jos sillekkää.
Siitä hualimatta uskon Hurun sanoohin: Ei se ulukonäkö, vaan sisin. Ja mä toivon, notta just se sisin on meikälääsen valttikortti :DDDD