Sunnuntaiaamu valakeni aurinkoosena ja kirkkahana. Huru-ukko oli teheny lenkkinsä jo sillon kun meikä vasta yritti raottaa toista silimää. Epäilin kelin ollehen liukas, mutta Hurun miälestä keli oli mitä mainioon. Niinpä päätin minäkin kammeta itteni ylös sängystä ja lähtiä naapurikunnan lahaja- ja askartelukauppahan. Huru sano lähtevänsä mukahan lisälenkille ja mitäs siinä muuta ku reppu selekähän ja menoksi. Matkaa kertyys erestakasi n. 12 km. Alakumatka meni ihan ok, mutta sitte Huru sano, notta mentääs yhyren kartanon tilusten läpitte. Samaa molin ajatellu ittekki, nottei olis niin ykstoikkoonen reitti, vaikka se vähä pirentääki matkaa. No ku me tullahan siihen koivukujalle, niin siällon kyltti, johona seisoo isoolla kirijaamilla: Läpikulku kielletty. Metsästys käynnissä.  Mä sanoon Huru-ukolle, nottei me siitä voira mennä, saarahan viälä kuula kallohon. Mutta Huru ku on ittepäistä sorttia, niin sano, notta mennähän me. Peleko persuuksis meikä käveli Hurun kylyjes melekeen kiinni, ku ajattelin notta jos kuula tuloo, niin osuma Huruhun hillittöö vähän sen kuulan vauhtia. Voi KAUHIA, mitä mä kirijootan. Noh, me tultihin sitte pellon reunahan ja Huru eherotti, notta oikaastaas vähä ja mentääs sen pellon läpi.Meikä oli vastahankaanen, ku siitois vähän matkan päästä menny tiäki läpitte. Mutta ei, ukko lähti kävelemähän pellon poikki ja minä kiltisti peräs.Takaraivos mulla oli tunne, notta tämon eletty monta kertaa ennenki ja ihan ku joku ois kuiskinu, notta älä mee halapahan taas kerran.Siitä hualimatta jatkoon kävelyä. Puales välis peltua rupes mukavasti vajottamahan ja koretexlenkkariista hualimatta vesi pursus kenkähän sisälle. Huru-ukko käänty huutamahan mulle jotaki, miten kuullu.Huusin sille, notta en puhu viälä mitää, mutta ku päästähän perille, avaan sanasen arkkuni. Miälessäni ajattelin, notta enää puuttuu vaan se, notta perille päästyä eres on niin iso oja, nottei sitä voi ylittää. Ja senhän se takaraivoääni tiäsi, oja oli niin suuri, notta olis pitäny uira yli. Sillon meikä (siis MINÄ, hillitty, hallittu riplomaatti) repes. Muista ihimisistä välittämättä mä huusin, notta "VOI HELEVETTI, miksen mä ikinä opi, notta nämä sun oikaasut ei pääty hyvin.Mä tiäsin tämän, enkä luattanu itteheni.Ikinä en seuraa sua enää." Huru-ukko ku on viilipyttymäästä lajia nosteli käsiänsä, niinku lintu siipiänsä ja käski teherä peräs. No, nauruhun se taas päätty, onneksi on tua yhteenen huumorintaju ;o)

No sitte päästihin tiälle ja Huru rupes kuikoolemahan yhyren mettätiän suuntahan, joskos siitä oikaasis vähä. Mä sanoon, notta meikä jatkaa suaraa, se viä justihin sinne, mihinkä ollahan menos. "Ooksä ennenki menny tätä kautta", kysy Huru. Mä vastasin, notta en, mutta satun TIÄTÄMÄHÄN, notta tämon suarin tiä. Mettänreunas näky turvaliivisiä mettästäjiä ja Huru-Ukko tuumas, notta se ny viälä puuttuus, notta saataas paukku persuuksihin, se kruunaas kaiken.

Tuli miälehen, notta kun tuas yhyres postaukses sai kehua ittiänsä niin palio ku sialu siätää, niin se siitä, taas tuli kuuma kivi niskahan oikeen rytinällä. Onneksi suuttumus meni samantiän ohi, Eihän Huru-ukolle voi olla kauaa vihanen, ku son niin IHQ <3