Viisi minuuttia todistusten jaon jälkeen opehuoneessa on harvinaisen hiljasta. Yksi toteaa, että onpa merkillinen olo. Jatkan siihen, että tyhjä olo; tässäkö tämä taas oli. Kaiken sen hässäkän jälkeen. Hetken ihmeteltyämme, toteamme, että lähdetään kotiin ja tullaan elokuussa takaisin entistä pirteämpinä ja levänneinä.

Mutta kotona vielä pyörii mielessä viime päivien aikana koetut asiat: Haikeat jäähyväiset opettajalle, kutosille ja kieli- tai musiikkiluokkiin siirtyville. Perjantai-illan kevätjuhlien jälkeen sylissäni oli parhaimmillaan kuusi tyttöä yhtaikaa itkemässä. Kyselivät, miksi lapset eivät saa itse päättää opettajastaan. Yritän selittää, että elämä on jäähyväisiä, mutta myös iloa uudesta. Oli onni, että rehellisesti pystyin heille kertomaan tulevan opettajan ominaisuuksista; tunnen nimittäin seuraavan open jo pienestä tytöstä lähtien.
Pystyin kertomaan, että takuuvarmasti uusi opekin on heidän mielestään toooosi kiva, joten voivat turvallisin mielin nauttia kesälomastaan.

Halatessani oppilaita ja toivottaessani mukavaa kesää, jätin viimeiseksi pienen tytön, jonkan matkalla haluaisin kulkea suojelusenkelinä mukana. Otin hänet syliini ja kerroin, etten kesän aikanakaan unohtaisi häntä. Kerroin, miten laiturilla istuessani miettisin, mitä hänelle kuuluu ja miten kesä on mennyt. Samalla kiitin mielessäni Jumalaa siitä, että sain jatkoaikaa tämän luokan kanssa, sillä jos minäkin olisin joutunut lähtemään, niin tämä pieni tyttö ei olisi sitä kestänyt. Hänen luottamuksensa aikuisiin on kokenut niin kovan kolauksen, että se varmasti jättää jälkensä loppuelämäksi. Yksikään tärkeä ihmissuhde ei saisi katketa ainakaan tässä vaiheessa. Olin helpottunut kun hän iloisesti hymyillen halasi minua ja toivotti hyvää kesää.

Nyt on aikaa sitten muulle, kuten lapsenlapsille, käsitöille, lukemiselle ja auringosta nauttimiselle.  Toivotan kaikille oikein lupsakkaa kesää, ottakaa rennosti, niin minäkin meinaan tehdä

  Hyttysen hyrinä, ukkosen jyrinä.
Perhosen lento, vanamo hento.
Purojen juoksu, mataran tuoksu.
Matojen tonkija, onnekas onkija.
Hehkuva katu, kuutamo satu.
Mansikkamaito - KESÄ ON AITO.