Bu Jormanen kirjoitti omassa blogissaan jossain kohtaa jotenkin siihen suuntaan, että virtuaalisuhteet antavat potkua elämään.Taidan olla samaa mieltä ja väittäisin jopa, että näillä keskusteluilla voi olla terapeuttinen vaikutus pienen ihmisen elämään.Siellä missä kaksi tai useampi henkilö ovat aidosti kiinnostuneita ja kuuntelevat toisiaan, siellä on käynnissä terapeuttinen suhde.Työni "luontaisetuihin" kuuluu, että saan ulkoilla lasten kanssa paljon ja usein se ulkoilu tapahtuu puistoissa. Näistä puistoporukoista on muodostunut mahtava toisiaan tukeva ryhmä. Iloitaan ja itketään yhdessä, jaetaan elämänkokemuksia, kysytään neuvoja eri tilanteissa. Ja sitten kun joku "joutuu" palaamaan työelämään, niin tulee viestejä tyyliin: voi kun on niin ikävä niitä hyviä keskustelutuokioita. Näin netin välityksellä joku voi uskaltautua kertomaan sellaisistakin elämän kipupisteistä, mitä ei uskalla ääneen sanoa kenelläkään.Hoivatkaa toisianne, hoivatkaa <3 ps. lapsetkin kyllä hoidetaan siellä puistossa jokainen vahtii toinen toisensa lapsia omiensa lisäksi ;o)