Jaanuska Kiinasta asti muisti minua tällaisella kunnianosoituksella.
Kiitokset hänelle<3

Maininnan eteenpäin jakamisen sääntöjä ovat:
1) Valitse viisi blogia, joita arvostat luovuuden, kuvituksen, mielenkiintoisen sisällön ja/tai blogosfääriin tehdyn panostuksen johdosta millä tahansa maailman kielellä.
2) Jokainen annettu palkinto on henkilökohtainen ja sitä annettaessa mainitaan blogin kirjoittajan nimi sekä linkitetään palkittavaan blogiin.
3) Palkinnonsaaja panee palkinnon logon blogiinsa.
4) Logo tulisi linkittää alkuperäispalkinnon osoitteeseen.
5) Palkinnonsaaja julkaisee säännöt omassa blogissaan. Kansainvälisen, Uruguaysta alkunsa saaneen palkinnon alkuperäiset säännöt ovat
tässä

Minä puolestani haluan ojentaa tämän kauniin pokaalin:

1) Rakkaalle sisarelleni, Irenelle, joka pohjamudistaan aina jaksaa nousta ylös.

2) Toiselle rakkaalle sisarelleni, Helenalle, joka ei jää neuvottomaksi eikä toimettomaksi koskaan.

Muita en nyt nimeä, niin moni on kyseisen pystin jo saanut.

Sain tämän pokaalin jo jokunen päivä sitten, mutta vuodatus on tökkinyt taas monena päivänä ja tämäkin kuva oli hävinnyt johonkin huitsin nevadaan joksikin aikaa.

Olen vakavasti harkinnut muuttamista toisiin maisemiin, teen kyllä sitten muutoilmoituksen kun niin tapahtuu ;o)