Olen hikihatussa kirjoittanut kehityspsykologian ikäkausitehtävää ja jostain kumman syystä valitsin ikäkaudeksi keski-iän ;o) Olisikohan syynä se, että se on itselle niin ajankohtainen.

Löysin Helena Anhavan määritelmän keski-iästä, joka mielestäni osuu nappiin:

KESKI-IKÄ - ON KUIN TULISI PITKÄLTÄ MATKALTA KOTIIN

 

Olin yhtenä päivänä kirpparilla ja satuin kuulemaan kun keski-ikäinen äiti sanoi tyttärelleen, että on mielekkäämpää elää kaksikymppisen kuin keski-ikäisen elämää. Oli niin hilkulla, etten puuttunut keskusteluun ja sanonut, että EI PIDÄ PAIKKAANSA. Minä en ainakaan mistään hinnasta haluaisi elää uudestaan nuoruuden kasvukipuja. Kyllä keski-ikäisen elämä on ihanaa

 elämää, ainakin vielä kun ei pahemmin nuo vaihdevuodetkaan kiusaa;o)

Mutta saattaa olla, että seuraavan runon mietteet moni kokee omakseen:

 

 

 

 

50-VUOTIAAN SIIRTYMÄ<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

Nämä vuodet,

jolloin mielisit virkavapaalle elämästä,

toipumislomalle,

kivun tavoittamattomiin

ja ilon.

Tämä ikä,

jota nuoremmat, jopa naiset

tuhahdellen vähättelevät

kuin eivät itse siihen joutuisikaan,

tähän mielialojen napakiikkuun,

joilloin kiehahdat arvaamatta kuin maito,

loiskahdat yli laitojesi

tai ryömit hitaasti korresta kiinni pitäen

ettet suistuisi masennukseen.

 

Ja tämäkin,

ikänsä itseään seulonut,

joka kuvitteli tuntevansa joka sopukan

vaan kuinkas kävi:

jokin ammoin kapseloitunut panos

jonka ei sallittu ajallaan räjähtää,

lähti liikkeelle,

osui mielen myrskykeskukseen

ja taas on kuvaelma muuttunut,

maisema erinäköinen.

Näinä vuosina uskallus on langan varassa

ja turvana hämähäkinverkko.

Se on kuin suuren saranan kääntyminen,

ruosteisen, kirskahtavan,

miltei paikoiltaan nyrjähtävän,

tämä ihmisen viimeinen puberteetti,

käynti vanhuuden porstuaan.

se on sitä, että soittajan on tultava

soittimensa veroiseksi

hitaan osan käännyttävä finaaliksi.

                       Helena Anhava