Siis nyt ei suinkaan ole kyse väkivaltaan rohkaisemisesta, eikä masuvauvoista, jotka varmasti potkivat käskemättäkin.
Kyse on Hurusta ja minusta.
Tänään oli siitä harvinainen päivä, että saimme/jouduimme olemaan ihan kaksistaan aamusta iltapäivään. Sitä ei nimittäin usein tapahdu, mutta koska Hurulla on päivystysviikonloppu, niin viides viidestä joutui lähtemään ilman Hurua ja minua turnaukseen naapuricityyn.
Lähdimme aamutuimaan hiihtämään sille 13 km:n merilenkille, mutta lopputulos oli se, että Hurun sukset lipsui ja mun sukset tök,tök,tökki, niinpä veimme sukset autoon ja päätimme tehdä meren jäällä kävelylenkin. Matkaa tehdessä huomasimme, että autoreitti oli muuttunut peilikirkkaaksi jääksi ja tuumasin Hurulle, että potkukelkka menis tossa lujaa. Istahdimme paistattelemaan päivää läheiselle laiturille ja siinä jonkinaikaa istuttuamme Huru sanoi, että haetaanko potkukelkat ja potkutellaan se 13 km. Sitten hän vähän aikaa pohti, josko pitäis pyytää joku lapsenlapsista niinku silmänlumeeksi, ettei ihmiset ihmettele meitä.
Mutta mun mielestä ihmisessä pitää olla aina edes vähän sitä sisäistä lasta jäljellä, muuten ei elämä ole balanssissa. Ja onhan potkukelkka perinteisesti ollut vanhusten kulkuneuvo ja kyllähän me jo enemmän vanhuuden puolella ollaan kuin nuoruuden .

Siispä tuumasta toimeen. Kävimme kotona hakemassa kelkat, termariin kahvia ja muutaman voileivän ja eiku matkaan.
Erehdyin laittamaan liian paksun takin päälle ja puolessa matkassa mulla oli jo niin kuuma, että olisi tehnyt mieli heittää takki pois, mutta järki onneksi voitti. Luisto oli niin hyvä, että pulmaksi muodostui kengän pohjan pitävyys, nastat olisi pitänyt olla alla, tai sitten sitä pitovoidetta mitä Huru oli mun suksiin tällännyt. Retki oli hikinen, mutta antoisa.
Kotiin tultuani googletin potkukelkan ja huomasin, että nykyään saa niistäkin jo retkiversioita nimenomaan meren- tai järvenjäällä potkutteluun. Voi olla vaan jokseenkin turha investointi kun muistelee näitä Suomen talvia.
Nyt on mielenkiintoista nähdä mikä kohta kropasta on kipeä huomenna.

EDITH: Lotan masuvauva, Joukapoika päätti vihdoinkin syntyä ja syntyikin ihan mukavana päivänä, sillä tasan 27v sitten minä punnersin maailmaan ainoan prinssimme, Kallen:D

Jouka on kohtuullisen kokoinen, ei ihme, että äidistä tuntui loppuraskaus raskaalta. Poitsun paino oli 4540g ja pituus 54cm. Molemmat voivat hyvin, Jouka tosin naama mustelmilla. Mummi on hiukan kateellinen, sillä Huru sanoi menevänsä heti kattomaan (on töissä sairaalassa), mun täytyy odottaa iltapäivään.