Mä ku kuvittelin notta elämä rauhottuu opiskelun loputtua, mutta ei se ny näytä rauhoottuvan. Tulin ny kumminki käymähän kaupungis ja ajattelin kirijoottaa päivitystä siitä mitä mun elämähän oikeen kuuluu.

Lujaa menöö, mutta menköhön;o)
Valamistujaaset on juhulittu ja mä sanoon lyhkääses puheesnani, notta jos Susan Boyley elää tuhkimotarinaansa, niin elän mäkin. Jos oon joskus kokenu jotaki paitti jääväni, niin kyllä ny moon saanu mannaa sialulle oikeen kahamalokaupalla. Moon tyäskennelly mukulootten kans koko elämäni, enkä koskaa oo tiänny olevani ammattitaitoonen ihiminen. Nymmä tiärän. Vaikka onhan hoitolasten vanhemmat antanu kans positiivista palautetta, mutta sitä on ajatellu vaan, notta kaikille ne sanoos samalla lailla.  Säästän teirät suuremmilta ittekehuulta ku Huru jo sano, notta älä vaan lukiohon mee; sitä ittekehua ei kukaa jaksa kuunnella.
Mä oon vaan ollu äimänkäkenä siitä hehkutuksesta mitä oon osakseni saanu. Toivottavasti tua jäläkipoloviki tajuaa minkälaasen valioyksilön kasvattamia ne on. Vai pitääköhän se paikkansa, notta suutarin lapsella ei oo kenkiä - taitaa pitää :D
Nyt ollahan sitte pitkällä kesälomalla, toisin sanoen lomautettuna. Tyä jatkuu samas koulus syksyllä.
Moon tutustunu ny kunnolla tyättömän ihimisen päivärutiinihin, eihän ne eheri muuta ku juaksemahan luukulta luukulle. Mullaki oli ensimmääsellä kerralla nelijä eri toristusta valamistumisesta, mutta ykskää ei kelevannu, vaan ne haluaa nähärä justihin sen toristuksen mikä tuloo Helsingistä tutkintotoimikunnasta. On tulematta viälä tänäki päivänä, vaikka piti tulla ennen juhannusta. Tyätoristus ei kelevannu ensimmääsenä versiona, vaan piti hakia toinen ja muutenki puuttu yhtä jos toista. Ja sitte ne viälä pokkana sanoo, notta ei me epäällä ettekkö olis valamistunu, mutta meirän pitää nähärä se mustaa valakoosella. Mullon oppisopimuskoulusta toristus parhailla maharollisilla arvosanoolla ja aikuisopistosta toristus parhailla maharollisilla arvosanoolla, eikä kelepaa. Ajattelin jo pistää hanskat naulahan tyäkkärin osalta ja antaa Kelan pitää omansa, mutta piruuttani käyn niitä viälä hätyyttämäs. Sen takia piti tulla maaltaki välillä pois.
Muuten mulla on ollu vaikiaa tämä "joutenolo". Vaikka tiärän, notta oon ansaannu pitkän loman, niin mullon jatkuvasti hauno omatunto ja sellaanen olo, notta pitääs teherä yhtä jos toista. Maaseurulla on toinen juttu, siälä ei paina mikää, voi löhötä, lukia, teherä käsitöitä ja nauttia lastenlapsista. Hurun kans kerran tuumattihin, notta vois syttyä vaikka kolomas maailmansota, niin me ei tiärettääs mitää, meillä ku ei oo maalla telkkaria. Siis sinne taas parin päivän päästä.