Meillä eletään Odotuksen tunnelmissa -siis isolla O:lla.
Neljäs viidestä on saunonut, siivonnut, tehnyt lumitöitä, kävellyt, syönyt chilillä ja tabaskolla vahvistettua pitsaa, tehnyt vaikka mitä, saanut aikaan supistuksia-kivuliaita ja jopa viiden minuutin välein tulevia, mutta sitten taas kaikki on ennallaan. Isosiskot Tuisku ja Telma ovat huudelleet vatsalle, että synny nyt jo sieltä, mutta vauva ei ole moksiskaan. Siis onhan laskettuun aikaan vielä neljä kokonaista päivää, mutta nuori äiti on kärsimätön ja haluaisi jo synnyttää. Vitsiä ei kannata enää heittää, muuten hän käy kimppuunSilmänisku.

Uskon, että jokaiselle meille on määrätty syntymäpäivä ja se päivä milloin maallinen vaellus päättyy, emme pääse eteen emmekä taaksepäin vaikka haluaisimme. Samalla tavalla kuin puutarhan sato valmistuu ajallaan, myös rakkauden hedelmä "putoaa" olessaan kypsä siihen.
Siispä jatkamme odotusta "rauhallisin" mielin ja ilmoittelen kun hedelmä on kypsä ja tipahtanut koriinHymy