Mother and Child

Rakas poikani teki laulun minulle äitienpäiväksi 2005. Monet kyyneleet olen vuodattanut kuunnellessani laulua, enkä vähiten tämän äitienpäivän alla. Ajattelin ensin yhdistää tämän postauksen huomiseen kirjoitukseeni, mutta tämän sisällön takia en pystynyt sitä tekemään, tämä teksti ei mielestäni sovi kauniin ja herkän laulun yhteyteen. Olen järkyttyneenä seurannut tiedotusvälineistä millaisessa lapsuudessa niin monet lapset joutuvat elämään. Mikä ihme aikuisia vaivaa kun lapsilta riistetään törkeällä tavalla lapsuus ja onnellinen ja tasapainoinen tulevaisuus. Tällaisista kokemuksista ei kukaan voi täydellisesti selvitä.  Paikka , jossa lapsen pitäisi olla turvassa, muuttuukin kaikkein vaarallisimmaksi ja ahdistavimmaksi paikaksi. Vanhemmat, joiden pitäisi tarjota rakkaus,turva ja suoja, muuttuvatkin hirviöiksi. Tuntuu, että mikään rangaistus ei ole näille isille ja äideille riittävä, sillä he riistävät ja tuhoavat lapsiltaan kokonaisen elämän. He satuttavat pienen lapsen sielua niin syvältä, että luulen, että mikään terapia ei pysty palauttamaan luottamusta aikuiseen. Nämä lapset elävät lopun elämäänsä siipirikkoina ja täytyy vain toivoa ja rukoilla,että heidän kohdalleen sattuisi aviomies tai -vaimo, joka pystyy rakkaudellaan hiukan tasoittamaan lapsuudessa saatuja arpia. Uskon, että kerran me kaikki seisomme vastaamassa omista teoistamme Jumalan edessä ja Hänen tuomionsa on oikeudenmukainen. Sanoohan Sanakin, että " Sen minkä teette yhdelle näistä pienistä, sen te teette minulle."