Vaikka en horoskooppeihin uskokaan, niin siihen uskon, että samoihin aikoihin syntyneet ihmiset ovat luonteiltaan samantyylisiä. Tämä hiprakkahoroskooppi oli niin lystikäs, että laitan sen muitakin hauskuuttamaan. Täytyy sanoa, että onpa luojan lykky, että meikä on raitis jos vaaka käyttäytyy kuvatunlaisella tavalla ;o)


Recados e Imagens - Engraçadas - Orkut

Tuntuuko tutulta?


Kauris 22.12 - 20.01.
Kauris alkaa puhua kaikkitietäväiseen sävyyn ja jakelee auliisti neuvoja
alkuillasta. Kännissä kauris vapautuu ja todennäköisesti saa iskettyä
itselleen
seuraa. Kauris on kuitenkin harvoin se, joka oksentaa naapuripöydän tuoppien
päälle. Uusia ystäviä hän kyllä hankkii kymmeniä, jotka sitten aamun
valjetessa
jäävät unholaan ja kauris palaa taas ylhäiseen yksinäisyyteensä.

Vesimies 21.01. - 19.02.
Vesimiehelle maistuu toisinaan muukin kuin vesi. Ja, jopa useita päiviä
putkeen,
kunhan draivi saadaan päälle. Flirttailu on myös veskarin lempipuuhaa ja
saattaapa vesimies eksyä baaritiskille tilailemaan sitä vettäkin illan
viimeisten hitaiden aikaan.

Kalat 20.02. - 20.03.
Kalat rakastaa ryyppäämistä. Kaikki juomat maistuu, sekä omat että muiden.
Ilo
on irti alkuillasta ja loppuillasta on vieraana rähinä, itku tai naapurin
varattu tyyppi.

Oinas 21.3. - 20.4.
Maistelee tyylikkäästi ja tahdikkaasti ostamaansa viiniä tai olutta.
Päällepäin
ei huomaa vaikka olisi kuinka peet olalla, paitsi siinä vaiheessa, kun oinas
vetää tyylikkäät ilmalennot baarin portaissa ja hukkaa kännykkänsä.

Härkä 21.4. - 20.5.
Vetää pullotolkulla mielijuomaansa, pikkuhiljaa alkaa silmät lupsamaan ja
härkä
saa jopa pari sanaa suustaan. Ensin härkä väsyy, sitten pari paukkua lisää ja
härkä laulaa suu ammollaan karaokea muiden mukana.Yleensä löytää kotiin,
mutta
saattaa toisinaan herätä mukavanlämpöiseltä vessan lattialta.

Kaksonen 21.5. - 21.6.
Kaksonen ottaa reippaasti ja sen kyllä huomaa. Suu käy yhtä paljon ja
rasittavasti kuin selvänä. Ainoa ero on, että puhe sammaltaa. No,kädet käy
sitten sitäkin enemmän, ei ole väliä onko oman vai vieraan jalka kyseessä.

Rapu 22.6. - 22.7.
Rapu ryyppää kalsarikännit kotona, toisinaan lähtee baariin, mutta siellä
yleensä muistaa olla siivosti. Joskus menee vähän yli, mutta tiettävästi
siitä
ei riitä puhuttavaa viikkoa pidempään. Ravut ovat taipuvaisia tissutteluun.

Leijona 23.7. - 22.8.
Leijonalla ei pahemmin ääni muutu kellossa, meno vaan yltyy. Jos
leijonalle on
normaalia hyppiä pöydillä ja pussata baarimikkoja, tuskin kattorakenteetkaan
jäävät rauhaan. Kunhan vain kaikki huomaavat!

Neitsyt 23.8. - 23.9.
Neitsyt on nipo juomansa suhteen ja juo sitä säästeliäästi aina kahteen
paukkuun
asti. Sen jälkeen lasissa alkaa olla enemmän viinaa kuin lantrinkia. Ja sen
kyllä huomaa. Estyneestä neitsyestä tulee seksipeto tai vähintään
naisten/miesten naurattaja.

Vaaka 24.9. - 23.10.
Vaaka on yhtä hilpeä kännissä kuin selvinkin päin, lisäksi meno alkaa yltyä
ainakin flirttailun suhteen. Vaaka suostuu juomaan vain hienosta lasista
pikkusormi pystyssä. Aamu meneekin sitten vieraassa asunnossa alushousuja
etsien.

Skorpioni 24.10. - 22.11.
Skorpioni juo vain vaarallisia juomia, kuten viskiä. Kaikkialla hän näkee
mahdollisen seksikumppanin eikä unohda tehdä sitä selväksi, olipa kyseessä
varattu tai vapaa saalis. Loppuillasta hän saattaa jopa laittaa rähinän
pystyyn, mikäli samaa tyyppiä onkin saapunut iskemään kilpailija.

Jousimies 23.11. - 21.12.
Jousimiehellä menee aina lujaa, mutta kun viinaa sotketaan joukkoon, alkaa
meno
mennä melkoiseksi tohinaksi. Ajan- ja paikantaju katoaa, (usein> myös
tavaroita
tai ainakin rahaa.) Jos on hyvä päivä, illasta tulee mitä onnistunein, jos on
huono päivä, saavat sen kanssaryyppäritkin kokea nahoissaan. Itkuhan sieltä
aamumorkkiksessa voikin sitten tulla, kun jousimies luulee ettei kukaan näe.
Vasta sitten hän havahtuu,että on nukkunut yönsä jatkopaikan sohvalla koira
kainalossa.

Olisi mukavaa tietää, pitääkö sinun  kohdallasi paikkansa?